Elokuussa anarkismia hehkutetaan ympäri Kalliota

10.–14. elokuuta järjestetään anarkistinen, ympäri Kalliota levittäytyvä Musta Kallio -tapahtuma

Haluamme esitellä anarkistisen toiminnan monimuotoisuutta ja kirjoa. Helsingissä toimii useita anarkistiryhmiä, jotka järjestävät tapahtuman aikana erilaista toimintaa, kaikille avoimia tapahtumia Kalliossa.

Muutetaan entisen työläiskaupunginosan kadut omaehtoista toimintaa sykkiväksi, riistosta ja sorrosta vapaaksi tapahtuma-alueeksi!

Ohjelmaa on tulossa niin kaduille ja puistoihin kuin myös sisätiloihin. Tulossa on ainakin antifasistinen jalkapallo-ottelu, anarkopunk-kadunvaltaus, bingoa poliittisten vankien tueksi, hyväntekeväisyystaidenäyttely, keskusteluja suorasta demokratiasta ja lähiympäristöstä sekä kaikenlaista muuta kantaaottavaa ja mukaansatempaavaa toimintaa.

*Mitä tarkoittaa ”anarkistinen”?*

Anarkismi on yhteiskunnallinen filosofia, jonka kannattajat vastustavat vallankäyttöä toisen yli ja pyrkivät todelliseen tasa-arvoon. Siksi me anarkistit vastustamme kapitalismia, valtiota ja muita rakenteellisen sorron muotoja ja kannatamme heikompien puolustamista, omaehtoista järjestäytymistä ja oman elämän haltuunottoa. Arvostamme ihmisiä, muita eläimiä ja luontoa sekä vapautta toteuttaa itseään vahingoittamatta muita voiton- ja muun omaneduntavoittelun sijasta. Haluamme kannustaa ihmistä aktivoitumaan alistavien rakenteiden, kuten puolueiden ja muiden auktoriteettien, ulkopuolella.

Kuulostaako tutulta? Jaatko periaatteemme ja haluat järjestää jotain osana Mustaa Kalliota?
Ottakaahan yhteyttä ja kerrottehan meille ideoistanne mahdollisimman pian, niin voimme hahmotella aikataulua ja muita käytännön asioita ohjelman toteuttamiseksi.

Lisää infoa, aikatauluja ja tapahtumien kuvauksia myöhemmin.

Terveisin

Musta Kallio -työryhmä

 

Yhteistyössä mukana muun muassa:

Anarkistinen Toiminta

Helsingin Anarkistinen musta risti

Makamik

Mustan kanin kolo

Asbestos-galleriatukinäyttelyn taiteilijat

Rauhanpuolustajien Kurdistan-ryhmä

Rhythms of Resistance

Tasajako-distro 

Vapaa syndikaatti

Varisverkosto

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s